Minulla ilmeni selän ongelmia jo nuorena ja olen entinen ”selkäongelmainen”.
Haluan kertoa oman tarinani kannustimena kaikille, ketkä miettivät voisiko omaa hyvinvointiaan parantaa tai pelkäätte liikunnan lisäävän selkäkipuja. Pilates menetelmä ei välttämättä sovi kaikille, mutta kannattaa kokeilla ja etsiä itselleen sopivaa tapaa harjoittaa kehoaan. Pilatestakin on monenlaista. Usein turvallisin tapa aloittaa on yksityistunnin kautta ja aloittaa ensin kevyet/helpot tunnit tai laitepilates harjoittelulla ammattitaitoisen ohjaajan avustuksella.
Kun olin nuori kärsin voimakkaista levottomista jaloista. Säryt olivat kovia ja iskivät usein yöllä. Selkä tuntui myös jäykältä ja kipeytyi ajoittain erityisesti alaselän alueelta.
Minulla oli lapsesta asti ollut ylikorostunut lanne lordoosi(notko), joka aiheutti kipuja alaselkään. Olin muutenkin lihastonukseltani kireä, vaikka olenkin aina ollut melko joustava. Aloitin kuntosaliharjoittelun verrattaen varhaisella iällä, mutta treenatessa en löytänyt yhteyttä vatsalihaksiini, yleensä lantion alue ja selkä kipeentyivät harjoittelun jälkeen. Siihen aikaan ei vielä puhuttu syvien lihasten aktivoinnista tai harjoittamisesta.
Opiskelu- ja työelämään siirtymisen aikoihin menetin selkäni toimintakyvyn 20-vuotiaana lentopallon iskulyönnissä. Jotain tapahtui kehossani, enkä voinut enää liikkua normaalisti. Sen jälkeen selkäni oli herkkä rasitukselle, pelkäsin kipua ja toimintakyvyn menettämistä.Elin kuukausi kipulääkkeillä ja konttasin kotona jääkaapille tai kylpyhuoneeseen.
”Eräänä päivänä nostin pienen pientä kassia auton takakontista ja tipahdin kivusta polvilleni.”
Aloitin työelämän yrittäjänä, työ oli fyysisesti kuormittavaa ja toistoja päivässä oli paljon. Tämä oli edelleen selkä ongelmieni aikaan. Ajoittain jouduin jäämään sairaslomalle lepuuttamaan selkääni kun rasitus äityi kipuiluksi. Eräänä päivänä nostin pienen pientä kassia auton takakontista ja tipahdin kivusta polvilleni. Hälytyskellot soivat päässäni. Pysähdyin kysymään itseltäni miten aion jatkaa liikunta-alalla jos tilanne on näin huono. Olin kuullut, että pilates voisi toimia tukena selän kuntoutuksessa. Halusin kokeilla, voisiko tästä menetelmästä olla apua tilanteeseeni.
Aloitin pehmeämmillä, hoitavilla liikkeillä ja tunneilla. Pikkuhiljaa kehoni tietoisuuden lisääntyessä ja lihasteni vahvistuessa siirryin haastavampiin liikkeisiin ja pilateksen eri muotoihin. Pitkään ihan vaan venyttelin ja nautin siitä suuresti. Nuoresta asti aikuisuuteen saakka vaivanneet levottomat jalat olivat myös siirtyneet unholaan. Rauha, ajatuksen kautta liikkuminen ja tunne siitä miten lihasten kireydet antoivat periksi oli todella vapauttava ja helpottava. Iloitsin miten kehoni alkoi pehmetä, linjautua ja palautua.
”Silloin käsitin että pilatesta voidaan tehdä monella tavalla ja on tärkeää löytää itselleen sopiva tapa harjoittaa pilatesta.”
Pääsin hyvään vaiheeseen omassa kehossani. Halusin vahvistua ja löytää harjoitteita, joilla saisin selkääni ja keskivartaloani vielä parempaan kuntoon. Tutustuin alkuperäiseen Joseph Pilateksen kehittämään Pilates menetelmään, joka imaisi minut mukanaan sen tehokkuuden ja hoitavuuden kautta. Tämä menetelmä poikkesi hieman aiemmista Pilates kokemuksistani.
Silloin käsitin, että pilatesta voidaan tehdä monella tavalla ja on tärkeää löytää itselleen sopiva tapa harjoittaa pilatesta. Alkuperäisestä pilates menetelmästä, sen tavasta liikuttaa kehoa, löytyi lopullinen apu minun selkäni toimintakyvyn palauttamiseen. Nykyään elänkin kivutonta arkea ja voin tehdä erilaisia asioita, ilman pelkoa kivusta ja toimintakyvyn menettämisestä. Nautin liikkumisen vapaudesta ja monipuolisuudesta!
Menetelmä on pelastanut minun toimintakykyni ja siitä suuri kiitos kaikille matkani varrella olleille ammattilaisille ja teille kaikille asiakkaille, jotka edelleen opetatte minua päivittäin oman kehonne kautta. Pilates on mielen ja kehon yhteistyötä, jonka potentiaalin voit saavuttaa vain tekemällä työtä oman kehosi kanssa.
Olet lämpimästi tervetullut harjoittamaan kanssani parempaa toimintakykyä tuleville vuosille!
-Kerttu