”Pilatestunnit ovat huippu hyvää treeniä keholle ja mielelle. Tunneilla tulee aina hiki ja lihastyö on rankkaa. Samalla kuitenkin kehosta aukeaa jumeja sekä kireyksiä. Pilates tunnilla on pakko keskittyä koko ajan mitä tekee ja miten keho toimii. Näin ei jää aikaa murehtia työasioita tai mitään muutakaan ja mielikin rentoutuu. Liian vakavaa homma ei kuitenkaan ole toisena päivänä jaksaa paremmin keskittyä kun taas toisina päivinä ei. Studiolla treenataan aina jokaisen omilla ehdoilla, kuitenkin kannustaen aina parempiin suorituksiin. Ryhmissä on hyvä yhteishenki ja kaveria tsempataan treenien lomassa.

Itse olen harrastanut 10 vuotta kilpaurheilua joista viimeiset SM-tasolla. Treenejä oli joka päivä ja ne oli suunniteltu tarkkaan. Lisäksi ruokailu oli todella terveellistä. Tuolloin en silti koksaan ollut yhtä hyvässsä kunnossa kuin nykyään pilates harratuksen myötä. Vaikka nykyään urheilen vähemmän ja syömiset eivät ole tiukkaa urheilijan ruokavaliota kehoni on sopusuhtaisempi ja terveempi kuin aikaisemmin. Vatsakin on litteä ja se ollut sitä ennen, vaikka aerobista ja anaerobista treeniä oli päivittäin. Selkä- ja hartiajumit pysyvät poissa ja normaali aineenvaihdunta käynnissä pilateksen ansiosta. Jos ei viikkoon treenaa huomaa heti että jumeja alkaa taas tulla ja aineenvaihdunta hidastua.

Kerttu on ihan paras energinen valmentaja ja tsemppari! Jaksaa neuvoa liikkeet huolella ja tarkistaa aina että ne tehdään oikein. Auttaa kun kysyy neuovoa ja tsemppaa jaksamaan treenit läpi. Yksilöllinen ohjaus on tämän studion erikoisosaamista.

Studiolle on helppo löytää paikalle. Tilat on siistit ja viihtyisät. Harjoitusvälineet (laitteet, matot,painot yms.) ovat aina ehjiä ja puhtaita.”

-Emmi
”Kerttu on ihan paras energinen valmentaja ja tsemppari!”
Pilates Studio Classic